SNADITTAREN KENNEL
  • Etusivu
  • Meistä
  • Omat koirat
  • Pentulaatikko
  • Yhteystiedot

Meistä

Hei, ja kiva kun olet eksynyt sivuillemme!

Olen Porilainen yrittäjä, äiti ja innokas koiraharrastaja. Olen kasvattanut ja harrastanut koiria yli 15 vuotta. Ensimmäinen dalmatiankoirani Peppi (Lanacos Genie In A Bottle) muutti meille kesällä 2017. Ensimmäistä dalmatiankoiraa etsiessäni löysin LUA-geenin ja lueskelin siitä kaiken mitä luettavissa oli. LUA-projekti kiinnosti minua heti ja oli yksi syy miksi päädyin ottamaan ensimmäisen dalmatiankoirani juuri Lanacos kennelistä. Päätin että haluan omalta osaltani olla myös tukemassa dalmatiankoirien terveysprojektia. Pepin ensimmäinen pentue syntyi joulukuussa 2020.

Meillä koirat kasvavat ja elävät kotona perheemme rakkaina jäseninä. Kotona meillä asuu dalmatiankoirat Peppi sekä Pepin tyttäret Sirkku ja Tove. Harrastamme pääsääntöisesti näyttelyitä johon osallistuu koko perhe. Välillä treenailemme myös agilityä ja TOKOa. 
​
Tavoitteenani on kasvattaa luonteeltaan iloisia, reippaita ja rohkeita koiria jotka soveltuvat monenlaisiin harrastuksiin sekä kotikoiriksi.
Terveys on kasvatustyössäni eriarvoisen tärkeää, ja sen vuoksi pyrin kasvattamaan ja tukemaan dalmatiankoirien LUA-projektia. Terveys, luonne ja rotumääritelmän mukainen ulkonäkö ovat minulle kaikki tärkeitä elementtejä pentueita suunnitellessa. 

​-Susanna Mäkelä

Picture
Powered by Create your own unique website with customizable templates.
  • Etusivu
  • Meistä
  • Omat koirat
  • Pentulaatikko
  • Yhteystiedot